
Korpiklaanin Urho eli "Urkki"
KVA-L KÄYT-ERI-SERT
s. 08.04.2007
OMISTAJA: Martinsen Kimmo, SUONENJOKI, puh. 050 3652608
Urkki periytyy kantaemostamme Nastista niin, että se on Nastin pennun, Adalmiinan, pentu. Pätkätassulaiset ihastuivat Urkkiin jo heti ensi näkemällä, kun Kimmo perheineen kävi esittelemässä tulokastaan. Sillä näytti olevan mukavasti virtaa ja metsästysintoa. Urkilla on ärhäkkä ja maskuliininen haukku, joka saa riistaan liikettä niin luolatyöskentelyssä, kuin jänisjahdissa. Urkki on kolmella kokeella keinoluolilta valio ja näyttelyistäkin on yksi serti saavutettu. Tämä komistus on myös luonteeltaan erittäin sympaattinen ja näin ollen perheensä silmäterä. Urho painaa noin 9kg. Urkin luolatyöskentelystä ja metsästaidoista löytyy metsästyssivuiltamme lisää tietoa.
Ajo-ominaisuuksiakin löytyy
Urhokin on antanut näytöt ajotaidoistaan ja ensimmäinen pitkäkorva on siltä kaadettu 2009 syksyn aikana. Päättäväisyyttä on tuntunut olevan vaikka eteneminen ei kovin nopeaa ole enää 30-40 sentin lumessa ollutkaan. Pääasia on että koira on osoittanut myös sitkeyttä ja intoa, joka on tärkeää,Joten eiköhän LULUN JA URHON yhdistelmästä saa monilahjakkaita pentuja käyttöön ja näyttöön jos vain joku niin haluaa.
Myös kettu on ollut urkin ajettavana ja lähes puolitoista tuntia on kettu saanut kyytiä koiralta.







